Vuodesohva mökiltä kotikäyttöön

Mökillä käytössä ollut sohva haluttiin saada kaupunkikodin käyttöön. Mökeiltä tulevat huonekalut ovat joskus  hiukan uudistuksen tarpeessa, jos mökki esimerkiksi on vain kesäisin käytössä. Näin oli tämänkin sohvan laita. Sohva oli vielä alkuperäisessä asussaan pehmusteita myöden.

Sohva alkuperäisessä asussaan

Sohva purkaessa paljastui että se on suomalaisen huonekalutehtaan Vilka Oy:n tuotantoa. Tämän tehtaan yksi päätuotteista 1950-luvulla olikin juuri sohvat ja sohvakalustot. Vanerista löytyi leimakin, mutta harmikseni olen kadottanut siitä ottamani kuvan jonnekin.

Uudeksi kankaaksi valikoitui Annalan mallistosta kaksi villakangasta, yksivärinen Kehrä sekä kuviollinen Vyyhti.

Vyyhdin kuvio on samaa sävyä istuimen kanssa.

Sohvasta uusittiin kaikki pehmusteetkin ja näin se on taas täysin käyttökunnossa.

Sohva uudessa asussa
Koko runko verhoiltiin Vyyhdillä